Uutta lastenhuoneessa



Neidin huone koki taas muutoksen, kun hän peri serkkutytön vanhan pöytäryhmän. Tuo pöytäryhmä on ollut kovin odotettu lisä Neidin huoneeseen. Saapumisen jälkeen se on ollut erittäin ahkerassa käytössä - pöydän ääressä kahvitellaan ja kestitään meitä vanhempia sekä pehmoleluja ja kaikista mieluiten ystäviä.

Kahden kerroksen kodissa haasteeksi on muodostunut se, että makuuhuoneet ovat yläkerrassa ja oleskelutilat alhaalla. Näin Neidin huone on erillään muista oleskelutiloista eli valtaosa leluista on yläkerrassa, kun aikaa taas vietetään enemmän alhaalla. Esimerkiksi kaikki askartelu- ja piirustustarvikkeet ovat alakerrassa, samoin kasa pelejä, kirjoja, leluja, mönkijä ja nukenvaunut. Todellisuudessa nämä kaikki tuskin edes mahtuisivat Neidin huoneeseen, joten ehkä kaksikerroksisuus on siltä kannalta ihan hyvä ratkaisu..

Neidin huone muuttuu koko ajan käyttäjänsä kasvamisen myötä. Keinuhevonen, maatila ja säkkituoli ovat väistyneet viimeimpien uutuuksien eli Muumitalon ja uuden pöytäryhmän tieltä pois. Toisaalta en raaski oikein mitään sellaista heittää pois millä vielä saatetaan leikkiä. Samaan aikaan säilytystilat niin asunnossa kuin kellarissa ovat kortilla. Tavaramäärä alkaa olla aika älytön, kun on soittimia, nukkeleikkejä, keittiöleikkejä, Muumit, eläinhahmot, käsilaukut, korut ja roolivaatteet. Lääkärisetit, keppihevoset, kirjat, pelit ja palapelit. Että kysynpä vaan jälleen kerran, millä ihmeellä tavarat saa järjestykseen ja kaaoksen minimoitua?

Jonkin verran ollaan tehty sitä, että siirretään jtn hetkeksi sivuun ja otetaan toisessa kohtaa takaisin esille. Sitä pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän ja vaihtaa ystäväperheiden kanssa leluja vaikka parin kuukauden välein - näin kenenkään lompakko ei köyhdy, mutta lapsi saa vaihtelua leikkeihin. Tai sitten minun olisi aika lukea KonMari -kirja ja alkaa laittaa paikkoja ihan oikeasti kuntoon ja minimoida tavaramäärä.

Reipasta viikkoa kaikille,
Satu 




Sairastuvan viihdykkeet


Palapelejä, muistipelejä ja Chocoa - niistä on sairaslomapäivät tehty :)


Tervehdys sairastuvalta!

Tämä k o k o viikko onkin mennyt pientä potilasta hoitaessa. Sunnuntai-iltana serkkutytön synttäreiltä kotiuduttua meillä oli tulikuuma tyttö menossa yöunille. Tuon jälkeen kuumetta on ollut aaltoilevasti - usein öisin ja joskus päivälläkin. Keskiviikkona jo luulin, että pahin on takana ja paluu normaaliin olisi edessä, mutta päiväunilla kuume nousi taas 39 asteeseen.

Illansuussa visiitti lääkäriin, tulehdusarvojen mittaus huudon kera ja diagnoosina influenssa. Juu, kyllä meillä on rokotukset, mutta virustyyppejä on niin monia, että yhtä tyhjän kanssa. Tarvetta lääkekuureille tai antibiooteille ei sentään ollut eli peruskuumelääkettä, Ventolineä yskään ja lepoa.

Onneksi Neiti on ollut todella reipas ja hyväntuulinen suurimman osan viikosta. Kuumeisimpina hetkinä tietty kaikkea muuta, mutta muuten ollaan pelattu, piirretty, maalattu, tehty palapelejä, leikitty Neidin huoneessa, luettu kirjoja ja katsottu aika paljon ohjelmia. 

Toivon todella, että tauti alkaisi viimein taittumaan ja pääsisimme ensi viikolla takaisin normaaliin rytmiin. Onneksi olemme Miehen kanssa voineet olla kotona vuoropäivinä. Näin työt eivät ole täysin rempallaan sairastelun vuoksi. Ja jos mietin kokonaisuutta, niin tämä taitaa olla aikalailla ensimmäinen kerta, kun Neidillä on viikon mittainen sairastelujakso. Ensimmäinen pidempi poissaolo päiväkodista tämä ainakin on.

Mutta jos tämä tekemättömyys ja kotona kökkiminen ei ole herkkua aikuiselle, niin ei se ole sitä lapsellekaan. Neiti puhua pälpättää menneistä ja tulevista kavereiden synttäreistä, kertoo juttuja päiväkotikavereista ja selvästi haluaisi jo niin kovasti takaisin päiväkotiin. Nyt pidetään peukkuja, ettei oma flunssa ylly influenssaksi ja ettei varsinkaan tuolle Miehelle tartu enää yhtään tautia.

Ollaanko muissa kodeissa pysytty terveenä tänä flunssakautena?

Terkuin, Satu 




Arjen pieniä iloja




"Small things matter the most" Niin luki pienen pienessä kaulanauhassa, jonka sain mukaani Rovaniemen taiaonmaisesta Santamuksesta. Paikka tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille ja illan tuolla soisin jokaisen kokevan. Illan päätteeksi paikan isäntä kiepautti kaulaamme kotiinvimisiksi pienet pullot elämäneliksiiriä ja tuon mietelauseen. 

Kun mietin päivien ja viikkojen kulua, huomaan, että ne onnen ja ilon hetket ovat hyvin pieniä. Ne ovat yksittäisiä tilanteita ja hetkiä päivässä. Ne ovat viestejä ystävältä, joka kertoo, että välittää, ne ovat lumiukon rakentamista omalla pihalla päiväkotipäivän jälkeen, ne ovat rakkaan kainalossa hetken rauhoittuminen ja kuulumisten vaihtaminen, ne ovat aamuisia hetkiä, kun pieni unenpöpperössä nojaa äitiin ja pitää tiukasti kiinni.

Koska arkeen mahtuu niin paljon kiirettä, minuuttiaikatauluja, suorittamista, väsymystä, on äärimmäisen tärkeää olla avoin näille pienille hetkille ja ammentaa niistä voimaa. Tällä viikolla highlighteiksi ovat nousseet laskiaispullan jakaminen perheen kesken, ilman kiukkuja sujuneet aamut Neidin kanssa, innostava treeni pt:n kanssa, suklaayllätys työkaverilta, Neidin into vaipattomuudesta ja pikkuhousuista on tarttuvaa - hän on niin ylpeä ja iso tyttö, että sydän pakahtuu :) Aika monta hyvää hetkeä, jotka eivät varmasti kaikki edes ole tässä.

Kortin toisella puolella ovat alkuviikon huonot yöunet ja väsymys, sateessa ja tuiskussa reippailu päiväkotiin, olemattomat ulkoilut ja totaalisen lamaantumisen aiheuttava kipuilu naistenvaivoista ja riittämättämyys töissä. Tasapainoilua joka päivä sen kivan ja vähemmän kivan kanssa.

Mites muiden viikko sujunut?
Mitä kuuluu sulle? :)

Satu

Palautumisviikonloppu



Uuh ja puuh. Ollut aikamoinen startti helmikuulle, kun loppuviikosta vietettiin firman pikkujouluja Rovaniemellä. Rankkaa on ollut melkein koko tammikuunkin, sillä Mies on ollut lähes koko kuukauden kipeä, Neiti aina silloin tällöin ja olen itsekin kärsinyt pitkittyneestä flunssasta ja liukastumisen aiheuttamista niskasäryistä. On siis väsyttänyt ja ollut voimaton olo, mutta viimein alkaa tuntua paremmalta.

Pääsin tosiaan työporukalla irtautumaan arjesta ja piipahdimme Rovaniemellä, jossa toinen toimistomme sijaitsee. Irtiotto teki kaikin puolin hyvää ja hioi taas työtiimiä yhtenäisemmäksi. Vuorokauden ero perheestä teki sekin tehtävänsä - ikävä tuli ja oli ihana palata kotiin. Vuorokauden tai parin irtiotot ovat mielestäni enemmän kuin paikallaan. On hyvä asia, että tulee ikävä. Pitää olla välillä erillään, jotta tuntuu entistä paremmalta olla yhdessä. 

Neiti oli niin valloittava kotiuduttuani - liimautui naamaan kiinni ja varmisti, että äiti näkee vain hänet <3 Hän näytti kaikki tenppunsa, puhua pälpätti ja pussaili minkä ehti. Ihan parasta kotiinpaluussa. Oma palautuminen pitkään valvomisesta ja juhlimisesta vie nykyään todella pitkään. Vielä tänäkin aamuna oli vaikeuksia nousta pirteänä ja eilen piti ottaa päiväunet. 

Viikonloppu on mennyt täysin palautuessa. Palautuessa tammikuun sairasteluista, väsymyksestä ja pikkujouluista. Eilen lähdettiin pulkkamäkeen Peuramaalle ja saatiin ystäväperheestä seuraa. Oli aivan mahtava talvitouhupäivä, vaikka keli oli todella vetinen. Tänäänhän ei sitten enää ole edes lunta, jossa touhuta. Nappivalinta eiliselle siis.

Tänään taas oltiin Espoon Töpinöissä aamujumpalla, niin johan tässä alkaa olla energiat kohdillaan. Innolla ja levänneenä kohti uutta viikkoa :) Kiitos vielä kommenteista edelliseen postaukseen - vastailen ajan kanssa niihin.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille,
Satu

Cybex Sirona kasvot menosuuntaan


Matkustusasento on siedettävä, kun ulkovaatteet on riisuttu.

Minulta ehdittiin jo toivoa uutta postausta pian pari vuotta sitten hankitusta turvaistuimesta Cybex Sironasta. Hehkutin tuolloin valintaamme ja ylistin istuinta pitkin matkaa. Aikanaan istuinta valitessa minulle oli tärkeää, että Neiti jatkoi istumista selkä menosuuntaan vielä turvakaukaloajan jälkeen. Istuimen käännettävyys sivulle on ollut toinen hehkutuksen aihe, sillä kuinka näppärää Neidin laittaminen istuimeen onkaan ollut. Viisipistevöillä kiinni, kääntö paikalleen ja menoksi.

Viihtyvyys oli muistaakseni noin vuosi sitten talvella koetuksella ja automatkat vaikeita. Sittemmin meno tasaantui ja Neiti on viihtynyt lopulta t o d e l l a hyvin istuimessaan. Jalat ovat olleet hieman koukussa, mutta sekään ei ennen talven tuloa haitannut. Joululomalla kun saimme hurjat pakkaset ja lunta, alkoivat haasteet uudelleen. Hän ei enää oikein mahtunut talvipuvussa ja talvikengissä istuimeen ja jos mahtui, niin kiukkuaminen alkoi hyvin nopeasti. Jopa päiväkotimatka, 5min autolla, oli tuskainen.

Näin ollen istuin käännettiin kasvot menosuuntaan. Jos nyt muistan oikein, niin Sironassa kriteeri tälle on 85cm pituus tai oikeastaan tietyn viivan ylittäminen, joka on istuimeen näkyvästi merkitty. Istuimeen kääntäminen tarkoittaa samalla sitä, että viisipistevöiden tilalle tuli palkkikiinnitys. Palkki kiinnitetään turvavöiden tavoin omiin istuimessa oleviin kiinnikkeisiinsä. Aivan ongelmitta ei Neiti ole ottanut palkkia vastaansa. Välillä on nimittäin aikamoinen vänkääminen ensin löysätä palkkia niin, että sen saa paikoilleen ja tämän jälkeen kiristää taas kireälle.

Toinen esiinnoussut seikka on se, että Neiti on kokonsa puolesta liian pieni (lyhyt) istuakseen istuimessa kasvot menosuuntaan. Hän siis ylittää kriteerin, jotta hänet saa ylipäätään kääntää, mutta asento on epämukava ja kädet nököttää pystyssä, eikä hän voi tehdä tosiaan yhtään mitään muuta kuin pönöttää paikallaan. Näkemykseni onkin, että istuin olisi optimaalisin kun pituutta tulee 5-10 cm lisää. Siinä kohtaa en sitten tiedä, miten pesämäisyys isommalla lapsella toimii. Kaipaan sitä, että istuimen saisi hieman pystympään.

Näin ollen ne tähän astiset plussat ovat kaikonneet ja meillä on istuin, jolla on ihan mahdoton lähteä pidemmälle automatkalle - jos mielii säilyttävänsä mielenrauhan. Tätä ei voinut tietenkään ennalta tietää ja istuin on ollut täydellinen selkä menosuuntaan mentäessä. Kuulisin mielelläni muiden Sironan omistajien kokemuksia kasvot menosuuntaan matkustuksesta ja siitä, minkä kokoinen lapsi on tuolloin ollut, millainen asento on ja miten viihtyminen on muuttunut sen myötä? 

Tällä hetkellä pidän todennäköisenä, että vaihdamme istuinta. Juuri nyt puolenkin vuoden odotusaika sen suhteen, että asento on patempi ja viihtyvyys, tuntuu liian pitkältä.

Millaisia kokemuksia muilla Sironasta - etenkin kasvot eteenpäin?

Kivaa keskiviikkoa,
Satu