Marraskuu


Marraskuu on ottanut ja antanut, On ollut kiirettä ja menoja oikein urakalla, samoin sairastelua. Kaikki perjeenjäsenet ovat sairastaneet jonkinasteisen flunssan. Päiväkodista ei tosin olla oltu pois kuin päivä tai pari, sillä on viikonloppuisin pystytty aika hyvin oloja parantelemaan. Tänään piipahdettiin hakemassa influenssarokotteita ja mikä positiivinen yllätys olikaan tämä 2- ja 3-vuotiaille tarjolla oleva suihkerokote. Mahtavaa edistystä.

Kaksi viimeistä viikkoa on pitänyt sisällään aika monta iltamenoa hektisten työpäivien lisäksi. On ollut hyvinvoinnin iltaa, työmenoja, Lumoblogien pikkujoulut ja siihen päälle teatteria sukulaisten kanssa. Joulu alkaa valtaamaan mieltä ja joitain valmisteluja tai lähinnä lahjapohdintoja sen suhteen on jo tehty. Pitäisi vielä kunnolla suunnitella lahjahankinnat ja sitten toteuttaa ne. Miettiä, miten muistetaan päiväkodin hoitajia ja Neidin kummeja. Vuosikalenterit isovanhemmille on tilattu. Saa nähdä, miten käy joulukorttiprojektin..


Näiden kuvien kautta on helppo hypätä marraskuun tunnelmiin. Kelien hetkellinen kylmeneminen havahdutti minut hankkimaan Neidille uuden isomman talvipuvun, joten nyt odottelen pakettia niin Lekmeriltä kuin Jollyroomilta. Viime vuoden Reimatecin puku mahtuu edelleen, mutta ei se optimaalinen ole, vaikka niin alkuun luulin. Hihoissa ja punteissa saisi olla hieman lisää pituutta.

Kävin tässä taannoin työporukalla Anssi Kelan keikalla ja pakko todeta, että Kelahan osaa ja taitaa. Circus oli torstai-iltana täyteen ängetty ja meininki kohdillaan. Itseasiassa aika hillittyä meininkiä. Lavalla piipahtivat myös JVG ja Sanni. Todella kelpo keikka ja Anssihan on taitava muusikko. Yllätyin eniten siitä, että vanhat loppuunkuluneet hitit, kuten Milla, toimivat nekin edelleen.


Olemme pohtineet Neidin kevään harrastuksia ja kokeilleet paria erilaista jumppaa. Luultavasti olemme valitsemassa viikonloppuna järjestettävän perhejumpan. Oikeastaan arvioinnissa on, olisiko jumppa tanssillisempi vai perinteisempi. Kuvissa olemme kokeilemassa Espoon Töpinöitä, joka on koulujen liikuntasaleissa järjestettävää vapaa liikkumismuoto. Välineet tulevat talon puolesta ja liikuntasalin käyttö on perheille ilmaista.

Taannoin juhlimme vaahtokarkkikakun äärellä 3-vuotiasta tyttöä. Kovin juttu synttäreillä oli tietenkin lasten oma pöytä, jossa Neitikin istui ja sankarin lahjaksi saamat voimistelurenkaat. Niissä tytöt vuorotellen roikkuivat. Jos Neidiltä kysyttäisiin, niin joka päivä mentäisiin synttäreille tai kylään jonkun luo. Hän on aina valmiina treffaamaan ystäviä. Vaikkakin pahasti valloilla oleva "MUUUN, MUUUUN, MUUN" vaihe välillä leikkejä hankaloittaakin.

Typy on nukkunut jo pari viikkoa uudessa sängyssään, oma postaus tulossa, ja se on sujunut vaihtelevasti. Olin taannoin Yle Puheella haastattelussa, koskien vauvojen unikoulua. Voin siitä vinkkailla, kunhan se nettiin ilmestyy :) Sivupalkissa luetuimmat-listan kärjessä keikkuvan blogikirjoituksen perusteella minut sinne pyydettiin. Olen viime aikoina käyttänyt paljon aikaa oman hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja sillä saralla on monta rautaa tulessa. Niistäkin lisää piakkoin.

Energistä marraskuun viimeistä päivää,
Satu

Päiväkotiarkea Espoossa


Kerrassaan hieno uutinen tavoitti minut eilen iltapäivällä, kun luin Espoon valtuuston päätöksestä säilyttää päiväkotien ryhmäkoot ennallaan ja lisätä varhaiskasvatuksen rahoitusta 2.2 miljoonalla.  Hallituksen esittämät kiristykset eivät siis ainakaan ensi vuonna toteudu Espoossa. Tieto on tietenkin huojentava, sillä päiväkotien ryhmäkoot ovat tälläkin hetkellä usein isompia kuin suositus on, ja päiväkotiammattilaisten kädet vähintäänkin täynnä.

Syksyn mittaan olen toistuvasti saanut hämmästellä päiväkodin hoitajien kykyä hallita kokonaisuutta ärätietoisen lempein ottein. Meidän päiväkodissa hoitajat rakastavat työtään lasten parissa. Heillä synkkaa keskenään, mikä edesauttaa lämmintä ilmapiiriä. Hoitajien vaihtuvuus on vähäistä, mikä kertoo sekin viihtymisestä. Heidän työmäärä on vuosi vuodelta kasvanut, mutta se ei ole lannistanut ketään. Enemmänkin heitä vaan harmittaa se, että esimerkiksi siivoaminen on aina pois lasten kanssa olemisesta. 

Lapsista huolehtimisen ja heidän kasvun tukemisen lisäksi itse toiminnan suunnittelu vie aikaa. Kun meillä oli päiväkotiharjoittelu käynnissä ihmettelin päivittäin, miten tämän kaiken hanskaaminen onnistuu kolmen hoitajan voimin. Siihen aikaan liittyi tietenkin paljon uuden opettelua - oli uusia lapsia, uusia hoitajia, uusi ympäristö ja päiväkodin rytmiin oppiminen. Alkuviikkojen jälkeen toiminta kuitenkin tasaantui niin, että lapset tietävät mitä milloinkin tapahtuu ja osaavat itse toimia sen suuntaisesti - ikätaso huomioiden. Rutiinit pitävät homman aisoissa.

Meidän henkilökohtainen päiväkotitaival on ollut jopa positiivisempi kuin etukäteen osasin ajatella. Neiti sopeutui nopeasti ja kiintyi päiväkodin ihmisiin. Hän nauttii ohjelmasta ja enenevissä määrin seurasta. Hänellä on edelleen spesiaali suhde jo vauva-ajalta läheiseen bestikseen, mutta usein touhuaa muidenkin lasten kanssa. Hän ihailee isompia ja vauvattelee pienempiä. Ryhmäkoko on melko suuri, mutta ikäjakautuma ryhmän sisällä tekee ryhmästä kenties helpommin hallittavan. Pieniä on vain pari ja eniten 2- ja 3-vuotiaita. 

Kun mietin aikaa muutaman kuukauden taaksepäin, niin olen huojentunut ja hyvilläni siitä, että kotikuntani on varhaiskasvatusta tukeva, eikä sitä vastaan. Erityisesti 3-5 -vuotiaiden ryhmäkoot ovat jo nyt isoja ja siten erittäin työllistäviä. Päivähoidon laatu ja turvallisuus ovat kiinni juuri näistä asioista - käsipareista ja syleistä, joita lapsille on tarjolla. Kuulevista korvista ja auttavista käsistä.

Hienoa Espoo ja asian puolesta taistelleet puolueet. 

Mahtavaa viikkoa,
Satu

Edullinen henkivakuutus



Pimeät aamut ja vielä pimeämmät illat laittoivat meidän perheen heijastinostoksille. Liikenneturvan sivuilla on karua kieltä jalankulkijan näkymisestä pimeällä:

Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 100 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta riippuen. Heijastinta käyttävä nähdään jo 300 metrin päästä.
Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin näkyy jo 150 metrin etäisyydeltä.

Etenkin kun mietin Neitiä ja sitä kuinka näkymätön hän on autoilijoille, niin sydäntä puristaa. Onhan hänellä useimmiten sellaiset ulkovarusteet päällä, joissa on heijastimet itsessään, mutta ne eivät tunnu riittävältä, jos oikeasti liikutaan ja ulkoillaan iltaisin. Hänellä ei sentään ole ikinä täysin mustaa yllä, vaan vaatteet ovat värikkäitä, mutta eipä ne juuri pimeällä näy. Itsellä taas on aina musta tai tumma takki ja saappaat, niin omatkin heijastimet oli aika laittaa ajan tasalle.




Yksi lapsilla paljon käytetty suojakeino on tietenkin heijastinliivi. Liivi on varmasti meidänkin valinta jossain vaiheessa, mutta nyt sitä ei lähiostarilta löytynyt. Mies ja Neiti tyhjensivät Clas Ohlsonin hyllyt, sillä sellainen kasa meille kotiutui LED-valoja. Nämä pienet lamput saa näppärästä vetoketjuihin kiinni. Meillä kaikilla keikkuu yksi takin vetoketjussa ja lisäksi vaunuissa on omansa. Vaunuissa on lisäksi vanhat heijastinteippaukset.

Astetta järeämpi hankinta oli tämä LED-valaisin, joka kiinnitetään esimerkiksi käsivarteen. Neidillä yllä. Vielä käteen taskulamppu, niin tutkimusmatka pimeään voi alkaa. Nykyään heijastinvalikoima on valtava ja valotuotteitakin on jos jonkinlaisia eli kukin varmasti löytää omaan tyyliinsä sopivan. Jostain luin heijastinsuihkeesta, jota voi suihkuttaa esimerkiksi kypärään. Hienoa, että yritykset satsaavat tähän henkivakuutukseen ja innovoivat uusia tapoja näkyä paremmin pimeässä. Sillä pimeäähän täällä Pohjolassa riittää. Nuo meidän pienet valot taisivat olla 2kpl 5€ eli hinta on varsin kohtuullinen. Pieni satsaus, jolla on iso merkitys.

Turvallisia ulkoiluja toivoen,
Satu 

Retkeilyä 2-vuotiaan kanssa


Olen pitkin syksyä kirjoitellut meidän retkistä lintutorneille ja muutenkin luonnossa liikkumisesta. Toisinaan olemme olleet liikkeellä vaunujen kanssa, esimerkiksi Luukissa, lintutorneilla pääsääntöisesti jalan ja pari viikkoa sitten Porkkalannniemeen lähdimme ensimmäistä kertaa kantorinkan kanssa. Neiti jaksaa kävellä jo melko pitkiä matkoja, mutta usein kyse on enemmänkin viitsimisestä. Silloin sylin sijaan joku kantoväline on meille heikkoselkäisille vanhemmille kullanarvoinen.

Vauva-aikana meillä oli käytössä peräti kolme erilaista kantoreppua - oli Manduca, Baby Björn ja Stokke MyCarrier. Stokkea tuli eniten käytettyä, mutta kaikkien kanssa yhteiselo jäi muutamiin kertoihin. Tästä viisastuneena lainasimme ystäviltä kantorinkan ja menihän siinä vuoden päivät ennen kuin se kaivettiin varastosta esiin. 

Topclimber-merkkinen kantorinkka ei kenties ole markkinoiden monipuolisin ja tukevin, mutta ajoi erinomaisesti asiansa. Siinä on pieni reppuosa tavaroille, vaikkakin eväät ja termarikahvit oli pakattu minulle omaan selkäreppuun. Tukevat säädöt pitivät Neidin hyvin paikallaan ja mikä parasta hän tykkäsi olla kantorinkassa ja katsella maisemia.



Näinkin perusrinkka riittää aivan hyvin pieniin muutaman kilometrin patikointeihin, joista osan matkaa lapsi kävelee. Etenkin meillä selkäongelmien kanssa painivilla nousevat kantorinkan tukevuus ja käyttömukavuus tärkeään rooliin. Harmi, ettemme olleet tajunneet kaivaa rinkkaa esiin jo aiemmin, sillä tämä olisi ollut selkäystävällisin kantotapa jo viime keväänä.

Kokonsa ja kilojensa puolesta tämä rinkka menee takuulla Neidillä vielä talven ja ensi kevään retkillä. Kenties yli 3-vuotiaanakin. Tässä kiloraja taitaa olla 15kg ja meidän 2v3kk tirppanen sinnittelee 11-12kg välimaastossa. Pidemmälle lapselle maisemat avautuvat vielä paremmin, kun pää ei jää kantajan pään taakse. Neiti ei tosin maisemista valitellut :)

Paras ja odotetuin hetki tälläkin retkellä oli tietenkin eväiden syöminen ja grillaaminen. Vakioeväinä meillä kulkee repussa leipiä, jotain grillattavaa, kahvia ja janojuomaksi vettä tai mehua. Kahvin kylkeen pitää tietenkin olla myös herkkuja, yleensä keksiä tai suklaata.

Olen käynyt oman äitini kanssa Porkkalassa jo ihan pienestä tytöstä lähtien. Reilu parikymppisenä kävin siellä Miehen kanssa kesäpäiviä viettämässä ja kolmekymppisenä ystävien kanssa kalastamassa. Nostalgista oli viedä Neiti sinne ensimmäistä kertaa, muttei takuulla viimeistä. Porkkala onkin loistava retkeilykohde perheille, sillä maasto on helppokulkuista ja maisemat huikeat. Siellä on useita tulentekopaikkoja, wc ja hyvät opasteet. Vahva suositus.

Onko muilla kokemuksia kantorinkoista, etenkin isomman lapsen?

Energistä sunnuntaita,
Satu

Muuttuva maailma


Onni on tässä - leikkiessä omilla kallioilla
Tänään heräsin puoli kahdeksalta aamulla siihen, kun viereisestä huoneesta huudetaan: "Äitii, äitii". Pinkaisin vauhdilla pystyyn ja siellä pieni ihminen innolla totesi: "Heräsin". Tiemme jatkui aamupesun jälkeen herättämään Miestä ja siitä pikkuhiljaa kohti alakertaa ja aamupalaa. Hyvin tavallinen hitaasti etenevä aamu meidän perheessä.

Pikku Kakkosen katselun, aamupalan valmistamisen ja lopulta sen syömisen jälkeen tuli kaivettua puhelin esiin. Tutkin Ti-Ti Nallen talon sijaintia Google Mapsista, kun Mies alkaa puhua Pariisin iskuista. Kesti hetken ennen kuin tajuan, että nyt on tapahtunut jotain järkyttävää ja isossa mittakaavassa. Pariisissa, tuossa ihan vieressä. Aamun sävy muuttui hetkessä.

Aloin lukea uutisia niin Twitteristä kuin muualta netistä ja taustalla pyöri Ylen uutislähetys. Niin uskomattomalta tuntuva asia tarvitsi lihaa luiden ympärille, oli pakko nähdä ja kuulla tapahtumista. Todeta, ettei vaan pysty ymmärtämään. Hirveintä tässä on se, että maahanmuuttoa vastustavat ihmiset ovat laittamassa rajoja kiinni ja hyödyntävät kammottavien terroristitekojen voimaa rasismin viljelyssä. Maailma tarvitsee vähiten nyt hysteriaa ja vihapuhetta.

Tällaiset tapahtumat saavat minut aina sydän syrjälleen ja tekevät lohduttomaksi. Millaisessa maailmassa elämme? Millainen maailma tuota pientä odottaa?  Turvattomuus on lisääntynyt, emmekä oikeasti tiedä mitä on tapahtumassa. En usko pelkäämiseen, vaikka samaan aikaan hirvittääkin. Uskon avoimuuteen, yhdessä tekemiseen ja ihmisissä olevaan hyvään. On vain pakko uskoa hyvyyteen, ihmisoikeuksiin ja parempaan huomiseen. Muutenhan tässä ei olisi mitään järkeä? #PrayForParis

Nyt tarvitaan uskoa, toivoa ja rakkautta,
Satu

Metatyöt, mitkä ja kenen työt?

Metatyö räjäyttää äidin pään, siitä kaikki sai alkunsa. Aiheen puinti jatkui viime viikon Marja Hintikassa ja joka päivä luen uusia kirjoituksia aiheen ympäriltä. Jäin itsekin aihetta pyörittelemään ja pääsin siitä keskustelemaan ystävien kanssa, en valitettavasti puolisoni.

Metatyötä, sitä ei näkyvää työtä, on kotitalouksissa valtavasti näiden näkyvien töiden lisäksi. Siinä se ongelma piileekin, että kun ne on vaan siellä pään sisällä, usein naisen, niin niitä ei päästäkään jakamaan toiselle osapuolelle. Silloin ne jää itselle hoidettavaksi. Meidänkin perheessä minä olen se, joka muistaa synttärit ja hankkii lahjat, toimii koko perheen kalenterina, miettii mahtuuko kurahousut tai onko talvitakki liian pieni, mitä vaatetarpeita Neidillä milloinkin on ja pitää langat käsissä, mitä tulee lapsen päiväkotiasioihin tai neuvolakäynneistä sopimiseen.





Mutta heti perään haluan tuoda ilmi, että meillä on samaan aikaan todella tasavertainen tilanne metatöiden osalta. Kyllä Mieskin hoitaa omat metansa - esimerkiksi tänä vuonna Neidin joulukalenterin täyttämisen, jonka sovimme vuoroin toteutettavaksi. Osin siksi, että äidillä lähti vähän lapasesta viime jouluna ensimmäisen kalenterin täyttö. Samoin Neidin synttärit, Mies osallistuu yhtä lailla suunnitteluun ja juhlavalmisteluun. Ideoi lahjoja kummilapsille ja vanhemmille, hankkii omatoimisesti Neidille vaatteita ja nakuttelee myynti-ilmoituksia Tori.fihin, kun haluamme saada tavaraa eteenpäin.

Eniten ehkä itseä turhauttaa juuri nyt se, että minä valmistelen Neidin kamppeet ja seuraavan päivän vaatteet riippumatta siitä, olenko aamun vientivuorossa. Tätä pitää selkeästi sysätä toisenkin harteille, koska se on alkanut ärsyttää. Päiväkotiin viejän ja hakijan vastuut tuoda näkyviksi ;)

Mieshän pyörittää meillä autoon, veneeseen ja pihaan liittyvät asiat täysin. Minä en niihin juuri kantaa ota, mitä nyt pihan osalta valitsen kukkia, mutta siihen se jää. Muuten kotihommat menee aika lailla puoliksi. On toki aikoja, jolloin toinen tekee enemmän kuin toinen, mutta ei ikinä pysyvästi. Uskon kyllä, että Katjan tapa excelöidä kotityöt toimii. En tiedä olisiko meistä siihen, kun emme käytä yhteistä kalenteriakaan muuten kuin kodin  seinällä, mutta takuulla excel vähentää kotitöistä aiheutuvia riitoja.




Metatyöt voivat uuvuttaa ja olen sitä lähipiirissäni nähnytkin. Yksi takuuvarma metatöistä ylikuormittumisen lieveilmiö on nalkuttaminen. Pienistä asioista naputtaminen, miesten korvaan nalkuttaminen, johtuu juuri tästä, että toisen harteilla on niin paljon organisoitavaa. Kenties koko arjen ja menojen pyörittäminen, muistuttelu ja valmistelu. Huh. Hiki tulee vähemmästäkin. On varmasti niin, että moni nainen nykyisin ottaa tämän tontin itselleen luonnostaan, mutta se ei selitä koko ilmiötä.

Tuokaa näkyväksi metatyöt, mitä ne milloinkin ovat. Pyytäkää puolisoa jeesaamaan. Tuomalla metatöitä näkyväksi, saa niihin todennäköisesti apua. Kyllä puolisokin voi käydä hankkimassa lastensynttäreille lahjan tai ostamassa uudet kurahousut. Pitää osata pyytää apua, vaikka vain ihan  pikkiriikkistä. Laatukritterit on ne, joita saattaa joutua muuttamaan, mutta jokainen tyylillään. Eihän se oma tapa ole ainoa, saati oikea tapa.




Miten metatyöt jakaantuvat teidän perheessä?
Kaipaatko muutosta tilanteeseen ja millaista muutosta?

Huippua viikkoa,
Satu


DIY isänpäiväkortti

Sain mainion vinkin Facebookin mammaryhmästä isänpäiväkortin suhteen. Olisi vääryys jättää jakamatta idea - niin moni ryhmäläinenkin ideaan tarttui. Alkuperäinen idea on Pinterestistä, keneltä, siitä minulla ei ole hajua. Viikon mittaan näin useamman version kortista ja eilen pääsimme viimein toteuttamaan omamme.


Mitään tarvikkeita ei lähdetty erikseen hommaamaan, mutta kaapista löytyi onneksi jokaiseen työvaiheeseen sopivat välineet. Neidille puin varuiksi Ikean suojaessun, jotta saisi huoletta maalata. Havaitsin samalla, että jahka askartelu- ja maalausinto tulevat kasvamaan, voisin sanomalehtisuojien sijaan sijoittaa helposti pyyhittävään suojakankaaseen tai liinaan.

Kortteihin, Miehelle ja vaarille, käytimme sormivärejä, vesivärejä, pensseleitä, kartonkia, värillistä paperia, liimaa ja saksia.



Hyödynsimme pöllöjen osalta Neidin vauva-ajalta tuttuja sormivärejä. Hän paineli käsiä paperiin ja minä siirtelin sitä mukaa kuivumaan. Neidin osuus korttien osalta olikin tässä ja hän jatkoi maalaten, kun minä samalla viimeistelin kortit. Hetken kuivuttuaan maalasin niihin vesiväreillä puunrungot ja oksat, joilla pöllöt istuskelevat. Pöllöt viimeisteltiin paperista leikatuilla silmillä ja keltaisilla nokilla. Lopulta liimasin vielä paperit mustalle kartongille, jotta ne olisivat jämäkämmät ja enemmän taulu/korttimaiset.

Neiti oli aivan innoissaan valmiista korteista tuumaten: "WAU" ja minäkin olen kieltämättä aivan tyytyväinen lopputulokseen, mutta suuri kiitos ideasta menee mammaryhmään :)

Millaisin askarteluin muut valmistautuvat huomiseen isänpäivään?

Mitä kuuluu mulle?


Moikka!

Pitkästä aikaa ajattelin kertoa kuulumisia ja samalla hieman bloginkin kuulumisia. Tottahan se on, että kovin "huuma" syksyn osalta alkaa taittumaan ja  kaikkivoipaisuuden sijaan täällä elellään tasaista vaihetta. Ollaan tankattu perheaikaa koko syksy niin, että nyt on taas herännyt halu tehdä omia juttuja - järjestää aikaa itselle. Ollaan vaan fiilistelty sitä niin isosti, että eletään samassa arjen rytmissä, oltu iltaisin tosi väsyneitä ja menty viikosta toiseen vauhdilla eteenpäin. Mutta silloin kun äänensävyt alkavat kiristyä, on aika tarttua toimeen ja ottaa etäisyyttä. Tuttua?

Selväksi on käynyt sekin, että vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Millään ei ehdi kaikkea, mitä on ajatellut. Siksi tärkeintä onkin keskittyä siihen olennaisimpaan eli omalla kohdalla perheeseen ja työhön. Töissä täysi draivi ja fokus työasioissa, kotona perheessä. Kotityöt toissijaisia, siisteys toissijaista, mutta ruokaa on pakko ehtiä laittamaan ja kaupassa käydä, jotta arki pyörii. On sujunut aika kivuttomasti. Pinaattiletut ja Kokkikartanon valmislaatikot ovat maistuneet silloin, kun ei vaan ole ehtinyt tai jaksanut.

Kuitenkaan työ ja perhe eivät riitä pitämään huolta hyvinvoinnista ja terveydestä. Liian vähän liikuntaa ja liikaa vaivoja - selkä oireilee ja niska on jäykkä. Pari viikkoa sportille on löytynyt aika tasaisesti tilaa. Se näyttää olevan elinehto sille, että olen toimintakykyinen töissä ja kotona. Onneksi on olemassa Kaylan treeniohjelmien lisäksi mm. Sworkit-sovellus, joka jeesaa eri pituisiin ja erityyppisiin treeneihin.

Neiti on sopeutunut todella hyvin päiväkotiin, että taisi olla todella sopiva aika sen aloittamiselle. Olen ollut jopa ällistynyt siitä, kuinka hän luottaa hoitajiin, on sopeutunut päiväkotiarkeen ja tykkää hoitokavereista. Ensimmäisen vasu-keskustelun jälkeen oma fiilis oli, että selkeesti ovat oppineet tuntemaan hänet ja hänen luonteensa. Olen itse ollut niin tyytyväinen koko kuvion toimivuuteen. Aamut ei aina suju ihan toiveiden mukaan, mutta muutaman ärräpään voimin niistäkin on selvitty.




Neiti on todella mainiossa iässä, ollen sellainen tuuliviiri ja häsääjä, mikä pitää aikuisen mielen virkeänä. Haluaa koko ajan olla kilpasilla, leikkiä piilosta, juosta ja kutitella - mitä villimpää, sen parempi. Isojen sänky on edelleen hakusessa, nyt meillä on yksi kiikarissa, joten se saatetaan kotiuttaa hyvinkin pian.

Mielessä siintää jo joulu ja sen valmistelut. Pitkä yhteinen perhevapaa. Siihen asti painetaankin täysillä ja sitten otetaan rennosti pyhien ajan. Pikkujoulujakaan ei ole tiedossa kuin Lumoblogien kinkerit kuun lopussa. Itsellä onkin ollut sellainen olo, että nyt haluaa olla omissa oloissaan ja rauhallisesti, eikä niinkään tukka hulmuten menossa. Pimeä vuodenaika ei sinällään edistä asiaa, joten talvea ja lunta odotellessa kotoilen rauhassa :)

Tämä rakas bloginilapseni, ystäväni ja uskottuni pian kolmen vuoden ajan. En raaski päästää irti, ainakaan hätiköidysti, mutta toisaalta laiminlyön tätä koko ajan. Mutta kun on valittava, mihin kaikkeen energiansa käyttää, niin valinta on selvä. Aikaa jossain määrin on, mutta tiukka viikko töissä esimerkiksi sekottaa pakkaa siten, että kirjoittaminen jää. Näin olleen blogi elää muun elämän ehdoilla, kuten tähänkin asti. Haastehan on se, että yhä harvemmin pääsen inspiraation iskiessä kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Tai kun saan kirjoitettua ei ole kuvia. Kiva, jos meidän arjen höpinät ja toivottavasti jatkossa yhä enemmän vinkit ja vastaavat kiinnostavat.


Olisikin kiva kuulla, mitä kuuluu sulle? 
Miten sun syksy on sujunut, mistä energiaa pimeisiin iltoihin ja mitä haasteita arki eteen työntää juuri nyt?

Toiveikasta tiistaita,
Satu

Instagramissa @hyvavoittaa tapahtuu tällä hetkellä eniten