Taiteileva taapero

Syksyinen taidetuokio muskarissa


Olen moneen kertaan kirjoittanut siitä, kuinka Neiti tykkää, että on tekemistä ja ohjelmaa. On harrastuksia. Jos mietin kulunutta kahta vuotta ja kaikkea mitä olemme Neidin kanssa kokeilleet, on itseilmaisua ja liikkumista tukeva tekeminen juuri nyt ykköspaikalla. Päiväkoti vahvistaa havaintoa, sillä viikottain kuulen, kuinka antaumuksella on taas esiinnytty ja tanssittu, hypitty trampoliinilla ja laulettu. 

Meille molemmille on ollut selvää, että lapselle tarjotaan kokemuksia ja hänen kanssaan tehdään asioita. Kuitenkin niin, että kokonaisuus on balanssissa. Viikoissa täytyy olla tilaa kaikkien harrastuksille ja menoille, ei vain lapsen. Kävimme viikko sitten kokeilemassa 2-3-vuotiaiden taaperojumppaa Fressissä. Taattu menestys. Jumppaan ei aikuisia oteta mukaan lainkaan, mitä itse aluksi hämmästelin, mutta se ei Neitiä tuntunut häiritsevän. Ohjaajat sanoivat hänen osallistuneen reippaasti ja innolla ohjelmaan. En lähtenyt kyseenalaistamaan, sillä ilme ja jutut kertoivat samaa jumpan jälkeen. Hän vaan olisi halunnut jumpan jatkuvan pidempään.  Puoli tuntia oli aivan liian lyhyt.

Ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä, että mitä lapsi harrastaa ja mitä hänen kanssaan tehdään, sillä siihen vaikuttaa t o d e l l a paljon vanhempien intressit sekä viitseliäisyys. Neidin aktiivisuustaso on ottanut aimo harppauksen syksyn mittaan, joten meillä ollaan välillä helisemässä neljän seinän sisällä. Toisinaan arki-iltaan on mahtunut uintireissu isin kanssa tai käynti kirjastossa, mitä milloinkin lyhyessä ajassa ehditään ja jaksetaan.  Varsinaiset Neidin harrastamiset ovat ajoittuneet vapaapäiviin. Keväällä kiinnostaisi kokeilla jtn tanssia, sirkusta tai temppukoulua. Siten, että hän pääsee ohjatusti kehittämään itseilmaisua ja vartalonhallintaa.

Tämänikäisellä ei tarvitse olla vakituisia harrastuksia, mutta voi olla - jos vanhemmilla on viitseliäisyyttä ja lapsella energiaa sekä haluaa siihen. Kaikkeahan voi tehdä ihan omatoimisesti kotona tai vaikka lähimetsässä - kiipeillä, juosta, harjoitella kuperkeikkoja, tehdä temppuratoja, lukea, musisoida. Monipuolisesti eri juttuja kokeilemalla pikkuhiljaa näemme, mistä Neiti itse innostuu ja kiinnostuu. Tällä hetkellä kaikesta. Soiva laulukirja on muuten ollut huippu kotimusisointiin antaen taustarytmin tutuille lastenlauluille ja kimmokkeen laulaa yhdessä. 

Selkeästi liikkuminen eri tavoin, konserteissa ja teatterissa käyminen tulevat luonnostaan meiltä. Se mikä ei tule on käsillä tekeminen. Askartelu, maalaaminen, muovailu, kutominen ja muu vastaava. Meillä piirretään kyllä, mutta en oikeastaan milloinkaan ehdota, että maalataan tai muovaillaan. Oma mielikuvitus taitaa siinä suhteessa olla rajallinen.

Siksi oli aivan mahtavaa, kun sain vinkin tuttuni pitämästä Taidekoti-blogista. En epäile lainkaan, etteikö tässäkin perheessä myös liikuttaisi, mutta blogi on niin inspiroiva, mitä tulee lasten kanssa askarteluun ja kulttuurin kokemiseen. Niin teatterin, taiteen, musiikin, kirjojen, askartelun, maalaamisen, luonnon. Oikein heräsin, että hei mekin voisimme joskus askarrella tuon iitan kanssa, muulloinkin kuin isänpäivän alla ;)


Millaisia harrastuksia muilla taaperoilla on vai onko?
Millaiset yhteiset tekemiset teillä tulevat luonnostaan ja mitkä hieman patistamalla?

Rauhallista pyhäinpäivän iltaa,
Satu 


Perheen ja parisuhteen asialla

Kiirettä pitää ja viikot hujahtaa, mutta aina löytyy hetki suosikkisarjan tai suosikkiblogin lukuun. Tämä syksy on tuonut omalle listalleni muutamia kiinnostavia uutuuksia - kenties sinunkin? Haluan jakaa ne teidän kanssa, sillä nämä mainitsemani saattavat kiinnostaa sinuakin. Olisi huippua, jos jaatte kommentteihin omia luku- tai katselusuosikkejanne.


Havaintoja parisuhteesta -blogi, Sami Minkkinen
 
Huh, mitä ilmaisua ja tunteiden tulkintaa miesnäkökulmasta. En ymmärrä, miten vasta tänä syksynä löysin tieni Samin blogin äärelle, mutta onneksi löysin. Sadan vuoden rakkaus on upea kirjoitus parisuhteesta tässä ajassa. Sami myös nostaa kosketuksen ja läheisyyden merkityksen esiin jokaisessa kirjoituksessaan - pieniä asioita, joilla suuri merkitys. Teksti on todella sujuvaa ja oivaltavaa ajankuvaa ja saa aina minut pysähtymään.

Sanon vaan, että lukekaa ja seuratkaa. Mahtavia kirjoituksia. Lähes 90 000 tykkääjää Facebook-sivuilla! Se kertoo jotain :)



Ruuhkavuosia, perhe-elämää ja siinä sivussa parisuhdetta ja lapsiperheiden haasteita ja hekumaa esiin tuova ajankohtainen ohjelma Yle TV2:sen maanantai-illoissa. Kiinnostavia artikkeleita, hauskoja nostoja ja keskustelua käydään päivittäin ohjelman Facebook-sivuilla. Kolme jaksoa takana, joista ensimmäisessä käsiteltiin lapselle omistautumista. Toisessa sitä pilaavatko lapset seksielämän ja viimeisimmässä lapsiperheiden ruokataisteluita. Ohjelman vakiokasvot eli juontaja Marja sekä kommentoijat ja heittäytyjät Jenny ja Heikki ovat mainioita hahmoja. Vieraista mieleeni on jäänyt etenkin isyydestä nauttiva Mikael Forssell, avoin Kalle Palander sekä ruokakeskustelun Henri Alen ja Emmi Kimiläinen. On ollut tosi mielenkiintoista nähdä ihmisistä tätä perhepuolta, josta he ovat avoimesti ohjelman teeman mukaisesti kertoneet.

Ohjelmaa kutsutaan osuvasti ruuhkavuosissa rämpivien kohtauspaikaksi. Osa jutuista iskee syvemmin ja toiset ei lainkaan. Joka tapauksessa jokainen jakso on antanut jotain - joskus ajattelemisen aihetta, toisinaan vertaistukea, toisinaan viihdettä. Mitäs sinä olet mieltä?
 


Lopuksi vielä minut ajatuksillaan ja osaamisellaan hurmannut psykoterapeutti Maaret Kallio, jonka pehmeä äänensävy ja oivaltavat kirjoitukset herättävät tunteita - laidasta laitaan. Maaret tulee vastaan Hesarin blogin myötä Lujasti lempeä sekä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Olen myös sattumalta nähnyt joitain haastatteluja ja lukenut lehtijuttuja hänestä. Jotenkin Maaret on todella inspiroiva ja niin rautanen ammattilainen että.

Äiti ei saa olla äidille susi herätteli minut pohtimaan äitiyttä. Sitä, miten jotkin tilanteet on tuntunut vaikeilta toisten äitien kanssa ja miten tunteet välillä ohjaavat tilannetta niin, että itse ärsyynnyn tai näen toisesta äidistä hänen ärsyyntyvän. Koska koemme tilanteet joskus niin, että toinen pätee, vaikka kyse saattaa olla puhtaasta halusta kertoa oman lapsen onnistumisesta. Jotenkin äidit ovat todella herkkiä ja ottavat sen kritiikkinä, kun toisen perheen tapa eroaa omasta ja sen tuo esiin. Ja ihan sellaisetkin asiat, että onko sokeriton ja käykö lapsi potalla aiheuttaa kilpailua tai vertailua ihan turhaan. Jotenkin täytyy osata valita ihmiset joiden kanssa näitä keskusteluja käy. Äitiys vaatii itsetuntoa.

Vinkkaan vielä tekstit onnellisuudesta sekä tavallisille äideille. Ensitreffit alttarilla taas on tullut tutuksi vasta tällä kaudella ja on ollut mielenkiintoista seurata parien matkaa - nähdä haasteet ja nousut, huomata se, että kaikki on lopulta kiinni kommunikaatiosta. Ohjelmasta olen saanut monta vinkkiä keskustelutaitoihin, jotka pitäisi saada vietyä ihan käytäntöön asti. Ainakin keskustelua niiden ympärillä on riittänyt. 

Mun suosikit siinä, mitkä on sun suosikkeja juuri nyt?
Blogeja, tv-ohjelmia, kirjoja - mitä vain :)

Ihanaa viikonloppua ja pyhäinpäivää kaikille <3
Satu 

Valokarnevaalien tunnelmaa



Edelliseen postaukseen viitaten, meille tuli lopulta t o d e l l a onnistunut reissu Linnanmäelle. Olisiko se tuntunut niin superonnistuneelta ilman tätä alun kiukkuhaastetta? Neiti oli silminnähden innoissaan huvipuistosta ja puhua pälpätti karuselleista ja muista taukoamatta.

Sattui niin kivasti, että Linnanmäellä edelleen työskentelevä ystävä oli jättänyt meille nipun vapaalippuja laitteisiin, joita lähdimme innolla tuhlaamaan. Kiitos  T<3 Perinteinen karuselli osottautui Neidin suosiksi ja siinä kävimme useamman kerran. Aina saman hevosen kyydissä :) 

Olimme liikkeellä päiväunien jälkeen eli iltapäivästä, jolloin Lintsillä oli vielä maltillisesti porukkaa, jonoja ei juuri ollut, ja sää oli poikkeuksellisen suotuisa. Muistan nimittäin aiemmilta Valokarnevaaleilta jäätyneeni pystyyn, mutta nyt kylmyydestä ei ollut tietoakaan.




Iltapäivän aikana kävimme pari kertaa Maisemajunassa, Hepparadalla, Rekkarallissa, Karusellissa ja Neiti yksinään Pienoiskarusellissa. Kovin oli ylpeänä, kun sai yksin mennä. Itse kirmasin Vuoristoradan kyytiin ja huh, olipahan siistiä pitkästä aikaa. Vanhuus ei tule yksin, nimittäin huomasin jännittäväni junan kyydissä. Entiselle huvipuistohurjapäälle täysin outo fiilis.

Varsinainen valonäytös alkoi seitsemän pintaan, kun puistossa viimein pimeni. Teimme vielä yhden kierroksen Maisemajunalla, josta tunnelma ja koko puisto näyttäytyi parhaiten. Ihmisiä oli tuli koko ajan lisää puistoon ja tungos alkoi olla jo melkoinen. Fiilisteltyämme hetken valoja oli meidän aika kiitellä kivasta päivästä ja lähteä kotiin päin iltapuuhiin. Linnanmäestä jäi niin hyvä fiilis, että en malta odottaa ensi kesän huvipuistoreissuja hieman isomman Neidin kanssa.

Rentoa sunnuntaita,
Satu

Ei kutita!


Kävimme viime lauantaina Linnanmäen Valokarnevaaleilla. Kirjoitukseni kuitenkin käsittelee tilannetta ennen Valokarnevaaleja.

Neidillä on orastava uhma-tahtoikä-minä-itse -vaihe, joka on viime aikoina alkanut hankaloittaa lähtemisiämme. Lauantaina olimme lähdössä viettämään kivaa iltapäivää kolmisin Linnanmäelle.  Kaivoin kaapista Neidille uudehkon toppatakin ylle, kengät jalkaan ja menoksi. 

Neitiä alkoikin kutittaa. Mahan seudulta kutitti niin, että Mies riisui ja puki Neidin kahteen otteeseen uudelleen. Kutituksen syytä ei millään löytynyt, vaikka minutkin oltiin jo hälytetty kutituksenetsintätalkoisiin. Lopulta pääsimme tilanteesta eteenpäin siten, että lähdimme autolle ilman takkia.

Automatka enteili sitä, ettei tilanne ollut mennyt täysin ohi, sillä välillä Neiti karjui takapenkiltä: "Mennään!!" ja välillä jostain kutitti. Viimein parkkipaikan löydettyämme oli aika pukea takki päälle ja suunnata Lintsille. Kovasti odotettuun karuselliin ja hepparadalle.

Kunnes alkoi taas kutittaa. Nyt masun kohdalta kutitti jo niin, että kiukku muuttui huudoksi ja se ei loppunut sitten millään. Minä ja Mies aloimme olla aika turhautuneita, mutta jatkoimme hetken syyn etsimistä ja Neidin rauhottelua. Päätin, että kun tänne asti on tultu, niin nyt ei heti luovuteta ja lähdetä kotiin. Samaan aikaan tuntui järjettömältä mennä huvipuistoon rattaissa kiukkuavan lapsen kanssa.

Kävelimme kuitenkin mäen päälle toisen kiljuessa ja itkiessä vaunuissa kutitustaan ja meidän puuskuttaessa vieressä. Viimein Linnanmäen parkkipaikalla näimme vilahduksen Helsinkipyörästä, Ukosta ja Vuoristoradasta. Ja mitä tapahtui samaan aikaan - Neiti hiljenee ja tuumaa: "EI KUTITA!" 

Kutitus loppui seinään, kun näimme Linnanmäen laitteet. Halleluja!  

Neiti tokeni sekunneissa, meiltä aikuisilta toipuminen vaati hieman pidemmän aikaa ja viimein kahvikupin ja suklaamuffinin äärellä alkoi helpottamaan :) Huh. Vahvasti epäilen, että tämä ei jäänyt viimeiseksi kutituskiukkutilanteeksi.

Kutittaako muiden perheissä - lapsilla tai aikuisilla? ;)

Syksyn värit: Syyslookin piristys




Tiedättekö sen, kun on niin pinttynyt joidenkin tapojen ja tottumusten osalta, että ei vaan tule kokeiltua uutta. Uusi voi olla vaikka aiemmin mainittu hameen käyttäminen tai kuten tässä tapauksessa huulipunakokeilu. Tarkennettuna k i r k k a a n värisen huulipunan kokeilu.

Olen tunnettu huulikiiltoaddikti ja vaaleita sävyjä huulissa suosiva, joten tänä syksynä olen yllättänyt niin itseni, perheeni kuin ystäväni käyttämällä useamman kerran kirkasta oranssinpunaista huulikiiltoa. Kyseessä on Maybelline Color Elixir -huulikiiltopuikko, jossa on loistava koostumus ja täyteläinen pigmentti. Bongasin tämän hyvän ystäväni meikkipussista, kun ihailin hänen täydellisen värisiä punahuulia. Seuraavana päivänä astelin läheiseen supermarkettiin omaani noutamaan. Mies ja Neiti meinasivat saada halvauksen nähtyään minut kirkkaan pinkissä huulimeikissä, mutta oikean sävyn löydyttyä on halvaantuminen vaihtunut hienoiseen hämmennykseen :) Neiti tulee aina ihmettelemään: "Mitä tää on?" ja osoittelee huuliani.

Muutaman puanhuulipäivän jälkeen allekirjoitan, että kirkas väri huulissa todella piristää päivää ja lookia. Huulet huomataan ja ystävillä, kollegoilla tai tutuilla on halu kommentoida niitä. Mikä on aika hassua. Suosittelen kokeilemaan ja etsimään itselle sopivan huulipunasävyn. Tämän huulikiiltopuikon etuja ovat ehdottomasti edullinen hinta, runsas pigmentti ja kiillon ja punan yhdistelmä. Huulet eivät näytä tai tunnu kuivilta, kuten huulipunan kanssa saattaa olla. Itsellä ainakin huulet janoavat kosteutusta tähän vuodenaikaan.

Kirjoitus on osa Lumoblogeissa lokakuussa alkanutta #lumohaastetta, jonka teema vaihtuu kuukausittain. Kaikki Syksyn värit -postaukset näet #Lumohaaste -sivulta.  Haastan Sinut, bloggaavan lukijani osallistumaan haasteeseen. Missä sinä näet syksyn väriloistoa? Linkkaa teemaan sopiva postauksesi Lumojen Facebookissa lokakuun loppuun mennessä. Julkaisemme herkullisimman postauksen Lumojen etusivulla sekä some-kanavissa.

Pirteää päivää,
Satu

Elokuvissa: Äidin toive

 Kuva Äidin toive

Sain kutsun kiinnostavan elokuvan ensi-iltaan ja trailerin nähtyäni ei tästä voinut kieltäytyä. Eilen lähdin viettämään poikkeuksellista arki-iltaa elokuviin ystävän kanssa. Odotukset elokuvan suhteen olivat korkealla, sillä onhan aihe - äitiys - niin monisäikeinen ja suuria tunteita herättävä.

En ole lukenut elokuvasta arvosteluja, sillä haluan ensin purkaa omat mietteeni siitä. Lasipalatsiin oli eilen näyttävin menoin kerääntynyt elokuvan ystäviä, julkimoita, elokuvan teossa mukana olleita, elokuvassa näytelleitä ja tietenkin myös ohjaaja Jonas Berghäll. Unicef näkyi ja kuului ensi-illassa, sillä taho on elokuvan yhteistyökumppani. Elokuvan kansainvälisestä tuotosta jopa puolet ohjataan Unicefin työhön.

Ensi-ilta oli kaikkiaan arvokas ja koskettava tilaisuus. Elokuvan ohjaaja oli selvästi liikuttunut viiden vuoden urakan lopputulemasta. Saimme myös kuulla, että yleisössä meidän kanssa istuu seitsemän elokuvassa tarinansa kertovaa naista. Voitte kuvitella, että tunnelmat olivat aika kihelmöivät elokuvan alkaessa.




Odotin elokuvan olevan koskettava ja tunteikas, sellainen, että itkisin suurimman osan ajasta. Elokuva oli koskettava ja tunteikas, mutta myös toiveikas, onnellinen, rankka, kova ja realistinen. Uskomattomia tarinoita, aivan uskomatonta selviytymistä. Sellaista, josta kokematon luulee, ettei selviäisi. Miten elämä jatkuu todella rankkojen kokemusten jälkeen? Erityisesti elokuvassa kuitenkin näytettiin erilaisia elämäntarinoita, erilaista arkea, erilaista äitiyttä. Yhdistävänä tekijänä rakkaus omaan jälkikasvuun. Huoli ja toivo paremmasta. Vahva viesti siitä, että jokainen on valmis tekemään mitä tahansa lastensa eteen. Kun lopputekstit alkoivat pyöriä valkokankaalla ja elokuvassa esiintyneet naiset alkoivat kävellä salin eteen, ei teatterista kuivaa silmäparia löytynyt. 

Huh. Niin rohkeaa ja hienoa, että nämä naiset avasivat elämänsä meille. Äidin toive muistutti siitä, miten kiitollinen ja onnellinen saan olla tuosta tytöstä. Äidin toive on ennen kaikkea elokuva äitiydestä ja sen ainutlaatuisuudesta.  Elokuva ei kuitenkaan ole pelkästään äideille, se on yhtä lailla iseille, lapsille - kenelle tahansa, jota äitisuhde jollain tapaa koskettaa. Kiitos, että sain olla mukana ensi-illassa.

Lämmin suositus syksyn leffatreffeille puolison tai ystävän kanssa!

Viikonloppua toivottaen,
Satu

Välikauden kengät ja varusteet

Takki, housut, hanskat - Polarn O. Pyret
Kengät - Ecco
Pipo - SuperYellow

Ostin kesällä POPin alennusmyynneistä ensimmäistä kertaa kaksiosaisen välikausisetin Neidille syksyä silmällä pitäen. Aiemmin meillä käytössä ollut POPin puku oli ominaisuuksiltaan hyvä, mutta Mies aina valitteli mallin istuvuutta. Hänestä haara oli liian alhaalla ja vaikeutti Neidin liikkumista.

Kaksiosainen setti on tällä hetkellä päivittäisessä käytössä päiväkodin ja vapaa-ajan ulkoiluissa. Neiti ulkoilee yleensä päiväkodissa kahdesti päivässä ja meidän kanssa vaihtelevasti iltaisin. Viime viikonloppuna kävimme lähipuistossa pitkästä aikaa, jossa havaitsin aika pian Neidin ulkoilutottumustenkin muuttuneen. Hän rymyää, kiipeää ja nuohoaa milloin missäkin kiipeillessään isompiin liukumäkiin ja kiipeilytelineisiin. Varusteiden kulutuskestävyys on ensimmäistä kertaa koetuksella tänä syksynä ja talvena. Ja toisaalta liikkuminen on niin vauhdikasta, että se pitää lämpimänä eri tavoin kuin ennen.

POPin kaksiosainen setti on ollut ennakko-odotusten mukainen - kulutusta kestävä, malliltaan istuva ja teknisesti toimiva "kelin kuin kelin" ulkoiluun. Henkseleillä on saanut hyvin säädettyä haaran korkeutta, että tämä kombo istuu Neidille hyvin. Kuorivaatteiden alle on riittäneet joko sukkahousut tai kylmimpinä aamupäivinä lämpimät verkkarit. Pikkupakkasilla jatkamme kerrospukeutumista lisäämällä aluskerraston päälle fleecekerraston. Vielä hankintalistalla on fleecehanskat, kauluri ja merinovillasukkia. Ainoa ajoittaisen ärsytyksen aiheuttaja on varusteiden pukeminen - siinä missä puku sujahtaa päälle varsin näppärästi, saattaa kaksiosaisen asun näpertely turhauttaa kiireaamuna.

Kokeeko kukaan muu kenkien ostamista lapselle kaikkein vaikeimmaksi? Olin taas kehittänyt itselleni Neidin välikausi/alkutalven kengistä sellaisen päänvaivan, että ei mitään rajaa. Vertaillut, vaihtanut ajatuksia ja arponut. Olimme Miehen kanssa yksimielisiä, että hankkisimme samanlaiset Superfitit kuin viime syksynä. Kuitenkin ostohetkellä puoliso toi esiin hyvän pointin eli tarrakiinnityksen. Edellisethän olivat nauhoilla ja niiden pukeminen itse tulisi olemaan liian vaikeaa. 

Tsekkasimme Hullujen päivien tarjous-Vikingit, mutta ne tuntuivat jäykiltä ja melko lämpimiltä. Varmasti pakkasille loistavat. Emme siis hakeneet sitä talven lämpimintä kenkää, vaan sellaista, jossa on vuori ja jolla suhteellisen leudon talven pärjää. Päädyimme kuvissa näkyviin varrellisiin tarrakiinnitteisiin Eccoihin. Ovat Superfitien kanssa hyvin samanlaiset ominaisuuksiltaan - kevyet, joustavat ja ketterät liikkumiseen. Katsomme sitten talven ja kelien mukaan tarvitsemmeko vielä erikseen lämpimämmät talvikengät, kuten Tepsut, Kuomat, Vikingit tai Superfitit.

Millaisilla varusteilla muissa taaperoperheissä ulkoillaan juuri nyt? 

Touhukasta torstaita,
Satu 

Gåsgrund ja venekauden päätös


Viime viikonloppuna, etenkin lauantaina, sää helli meitä vielä kesäiseen tapaan. Enkä kai liioittele puhuessani kesästä, jos näimme venereissullamme bikineihin ja uimahousuihin sonnustautuneita ihmisiä. Hämmästys oli aikamoinen. Tottahan se oli, että tuulensuojaisessa paikassa oli vielä niin lämmin, että takin saattoi riisua, mutta että kaikki varusteet, ei kai sentään.

Pukeutuminen kauden viimeiselle veneretkelle oli juuri niin vaikeaa, kun se on muutenkin tähän aikaan vuodesta. Tuuli ja meren vielä viilentäessä ilmaa entisestään. Itse veneessä oli lopulta lämmin, jopa hiki, mutta avonaisilla osuuksilla olisi saanut olla extrakerros lämmintä päällä. Veneillessä aina saa olla lisäämässä vaatetta tai riisumassa sitä.

Teimme kesäkauden viimeisen veneretken Espoon ulkoilusaari Gåsgrundiin. Saari on yksi vakikohteistamme ja sinne liikennöi myös saaristovene. Saari on kompaktin kokoinen ja maastolta tasainen eli siellä on helppo liikkua jalan. Gåsgrundin upeilla kallioilla on tullut vietettyä useampi kesäpäivä.




Tällä kertaa reippailimme saaren läpi etsien kolmesta keittokatoksesta mieleisimmän ja se löytyi lopulta saaristovenelaiturin läheisyydestä. Mukaan oli pakattu makkarat ja nakit sekä kahvit ja kahviherkut. Keittokatoksessa avotulella grillatut nakit maistuivat Neidille hyvällä ruokahalulla. Makkarakin maistui omassa suussa taivaalliselta. Miten se aina maistuukin ulkoilmassa.

Kahvit hörpittiin saaren länsipuolen kallioilla, josta on hienot näkymät avomerelle. Juuri tällä puolen mekin tohdimme riisua päällysvaatteet ja paistatella hetken auringon lämmössä. Neidin kahviherkkuna oli tällä kertaa Hipp:in täysjyväkeksejä (suosittelen) ja meillä aikuisilla minidonitseja. Edelleen selvitään aika hyvin niin, että Neidillä on omat herkut.

Veneilykerrat oli tällä kaudella vähissä, mutta oli niitä sen verran, että on jotain mitä muistella talven mittaan. Mitään uusia paikkoja ei tullut koettua, vaan kävimme vanhoissa tutuissa Stora Herrössä, Gåsgrundissa, Vasikkasaaressa ja Kaparenissa. Veneily Neidin kanssa on sujuu aika kivuttomasti - hän tykkää kovasti olla Miehen sylissä, kun venettä ajetaan tai takapenkillä katsomassa moottorin aiheuttamia aaltoja. Ensi kesän veneretkillä onkin taas pikkusen isompi ja itsepäisempi tyttö mukana.

Aurinkoa viikonloppuun,
Satu 

Sänky taaperolle

Taaperosänky. Usein ollut mielessä, mutta lähitulevaisuudessa oikeasti ajankohtainen hankinta. Vielä tuo ipana nukkuu yönsä normaalikokoisessa pinniksessä tyytyväisenä. Hän ei myöskään yritä kiivetä pinniksestä pois, joten turvallisuuspuoli on vielä hyvällä mallilla. Mutta aikansa kutakin - isolle tytölle isojen sänky.

Mitä olen sänkyvalikoimaa tutkinut, niin olen löytänyt muutaman muotokieleltään ja laadultaan silmääni miellyttävän. Tärkeää on myös sängyn säätömahdollisuus ja tukevuus. Kolme suosikkiani ovat Muuramen Jolla, Unipuu ja Nukku.





Kaikkia kolmea yhdistää "laatikkomainen" selkeä ulkonäkö, pituuden säädettävyys ja lisävarusteet. Jokaiseen saa osittaisen laidan ja säilytyslaatikon alle, jotka molemmat näkisin Neidin tulevassa sängyssä. Ajattomuus ja laatu viehättävät minua näissä sängyissä. Koko on meille kuitenkin myös tärkeä kriteeri, sillä Neidin huone ei ole valtaista, mutta nämä kaikki ovat hyvin samankokoisia. Leveytenä 86cm tuntuu kuitenkin pinnasänkyyn verrattuna valtavalta. Totta kai se on näin, sillä sängyssä on aie nukkua monta vuotta vielä pikkulapsiajan jälkeenkin.

Isompien sänkyyn siirtyminen tapahtunee syksyn aikana tai ihan viimeistään joululomalla. Eihän kaikilla siirtymiseen liity mitään haasteita, vaan se sujuu ihan luonnostaan, mutta epäilenpä, että Neitiä saa jonkun kerran taluttaa takaisin omaan sänkyyn. Uusi sänky mahdollistaa omatoimiset vessakäynnit ja vahempien sänkyyn kiipeämisenkin. Olisikin kiva kuulla muiden kokemuksia isompien sänkyyn siirtymisestä.

Mikä sänky teille valikoitui? Oletteko tykänneet?
Aiheutuiko muutoksesta haasteita vai sujuiko kivuttomasti?

Kivaa viikkoa,
Satu  

Fridays

Muskarilaiset Sibeliusta kuuntelemassa

Meidän perjantait kulkevat aika samaa rataa joka viikko. Kuukauden verran mentiin niin, että vakituista ohjelmaa ei oltu sovittu, mutta sitten aloin miettiä, että mahtuisiko meille perjantaihin muskariharrastus. Sopivasti tutussa Juvenaliassa on perjantaisin taaperoryhmä, johon meidät lopulta ilmoitin.

Takana on kolme muskariperjantaita. Ja edelleen näyttää siltä, että musiikki, laulaminen ja liikkuminen on Neidille niitä eniten iloa aiheuttavia puuhia. Heti ensimmäisellä kerralla tuli tunne, että onneksi olemme taas täällä. Niin innoissaan tuo pieni tepasteli, pomppi, lauloi ja rummutti menemään. Kiva muutos on sekin, että oma rooli ei ole enää niin merkittävä. Toki osallistun touhuun edelleen, mutta paljon Neiti ja muut lapset tekevät keskenään ohjaajan neuvoja seuraten. Jatketaan tutussa muskarissa ainakin tämän syksyn perjantait ja vuodenvaihteessa arvioidaan kevään harrastukset tai harrastuksettomuus. Päiväkodista tuli eilen sellaista viestiä, että tämä meidän Neiti r a k a s t a a jumppaamista, joten joten katsotaan mitä sillä saralla keksitään.

Muuten perjantait otetaan aika chillisti. Aamulla nukutaan pidempään - Neiti herää klo 7-7.30 ja itse herään hänen ääniinsä. Arkena oma kello herättää jo 5.45-6.10, joten puoli kahdeksaan nukkuminen tuntuu luksukselta. Aamun touhuamme kotona kaikessa rauhassa ja kympin jälkeen suuntaamme pyörällä muskariin. Muskarin jälkeen Neiti onkin jo ruoan ja unen tarpeessa, sillä päiväkotipäivinä hän olisi jo syönyt tuohon aikaan ja menossa unille.

Päiväuniajan teen yleensä töitä, päivitän blogia tai tilanteen salliessa katson viikon mittaan tallennettuja sarjoja. Siis samaa mitä ennenkin :) Iltapäivällä yleensä vielä ulkoillaan ja nähdään kavereita. Sitten odotellaankin jo Miestä kotiin ja loppuilta ollaan keskenämme. Iltaan sitten sisältyy joko sporttia, saunomista tai yhteistä ulkoilua tai omaa aikaa toiselle. Vain elämää ja aikainen nukkumaanmeno kuuluvat niinikään perjantaihin. Hyvä ruoka ja viikon nollaaminen.

Vain elämää vaihtuu tänään laatuaikaan ystävän kanssa, kun suuntaan kaupunkiin iltaa istumaan. Tervetullutta vaihtelua arkeen ja ihana rentoutua ja jutella ystävän kanssa kiireettä.

Millaisia perjantait teillä ovat?
Vakio-ohjelma vai vaihdellen? 

Aurinkoa viikonloppuun,
Satu