Turvakaukalosta turvaistuimeen

Mutta mihin turvaistuimeen? Olemme Miehen kanssa tehneet kaksi tutustumiskäyntiä lastentarvikeliikkeesiin (Baby Style ja Vaunuaitta), olen selannut autoliiton testejä ja lukenut testimenestyjistä, kysellyt ystäviltä, millaisia istuimia heidän muksuilla on, mutta päätöstä Neidin seuraavasta istuimesta ei ole vielä tehty. Kiire asialla ei sinällään ole, sillä Neiti on kokonsa ja painonsa puolesta sopiva 9kg + istuimiin luultavasti vasta loppusyksystä, mutta istuimen voisi hankkia nyt kesällä kun on kaikenlaisia aleja ja kamppistarjouksia. Vaakakupissa painaa eniten tietenkin istuimen turvallisuus, mutta paljon painaa myös sen mukavuus ja säätöjen monipuolisuus, käyttöikä ja lopulta myös hinta. Ostaako uusi istuin parin vuoden välein vai kerralla istuin pidemmäksi aikaa?


 Cybex Sirona (kuva) 0-18kg
Lapsen helppo asettaminen istuimeen (kääntyy 360astetta)
Monipuoliset säädöt asennon suhteen
Kallis (hintansa väärti, jos käyttö aloitetaan vauvan syntymästä)
Autoliiton testissä arvosana HYVÄ
Hinta n. 600€


Pohdimme muun muassa, olisiko järkevää hankkia käännettävä istuin, että ensin Neiti istuisi jonkin aikaa selkä menosuuntaan ja sitten myöhemmin käännettäisiin istuin kasvot menosuuntaan? Joidenkin lähteiden mukaan osa käännettävistä istuimista on kompromissi-istuimia, eikä näin ollen kaikkein tuvallisimpia. Jaa-a. Eräs myyjä tuumasi, että se on hieman vanhentunut ajatus, että lapsi istuisi selkä menosuuntaan 3-vuotiaaksi, kuten Autoliitto suosittelee. Hänen mukaansa Suomi tulee tässä asiassa perässä verrattuna muuhun Eurooppaan, jossa istutaan kasvot menosuuntaan jo  pienestä pitäen.

Käännettävä istuin on myös melkoisen arvokas hankinta. Pohdinnassa meillä on ollut BeSafe Izi Kombi, joka ystävilläni on, sen hinta on 400-500€. Kiinnitys turvavöillä molempiin suuntiin ja isofix-kiinnitys. Tämä on myös todella painava eli siirtely hankalaa, mutta siirtelytarve meillä tulee olemaan olematon.

 BeSafe Izi Combi Isofix (kuva) 0-18kg
Suurin plussa istuimen käännettävyys
Viisipistevyöt, monipuoliset säädöt ja sivutörmäyssuojat
Autoliiton testissä arvosana tyydyttävä!
Hinta n. 500€

Britax Multi Tech 2 9-25kg
Suurin plussa istuimen käännettävyys
Pidempi käyttöikä
Viisipistevyöt
Autoliiton testissä arvosana välttävä!
Hinta n. 400€


Olen siis löytänyt vain nämä kaksi käännettävää istuinta ja kumpikaan ei todella ole testimenestyjien joukossa. Kerro toki, jos tiedät jonkun muun käännettävän ja turvallisen istuimen. Tästä syystä olenkin kallistumassa palkki-istuimeen. Palkki-istuimet ovat menestyneet hyvin testeissä ja sellainen minuakin on alkanut houkuttaa. Tässä valinnassa arveluttaa oikeastaan ainoastaan se, että E matkustaisi turvakaukaloajan jälkeen heti kasvot menosuuntaan.

Ensimmäisen kuvan Cybex Sirona -malli on ainoa, minkä saisi alkuun selkä menosuuntaan ja se oli ensinäkemältä suosikkimme mm. monipuolisuuden vuoksi, mutta istuimen hinta, AUTS! Cybexin Juno 2-fix ja Pallas 2-fix ovat sitten ne, mitä tällä hetkellä pohdimme ja pidämme loistavina vaihtoehtoina. Molemmat ovat testimenestyjä palkki-istuimia. Neitiä istutettiin kaikkiin kolmeen Cybexin istuimeen ja ainakin sen hetken kaikki näyttivät kelvollisilta tai siis Neidin asento niissä. Alkuun mietin, että miten tuon palkin kanssa lapsi pystyy olemaan, mutta kyllä se sitten vakuutti kun E:tä siihen kokeiltiin - hänellä on jopa enemmän liikkumatilaa kuin viisipistevöillä. Toisaalta lapsi kai tottuu siihen mihin hänet totutetaan :)


Cybex Juno 2-fix (kuva) 9-18kg
Eurooppalaisissa turvatesteissä todettu erittäin turvalliseksi kasvot menosuuntaan -istuimeksi
Säädettävä etusuojatyyny (palkki) vähentää niskaan kohdistuvia vammoja törmäystilanteessa
Istuinta pystyy jonkin verran kallistamaan, samoin päätukea
Autoliiton testissä arvosana erinomainen!
Oma havainto: Muotoilultaan mukavampi istuin pienemmälle lapselle
Hinta n. 300€



 Cybex Pallas 2-fix (kuva) 9-36kg
 Pitkäikäisin istuin, voidaan myöhemmin käyttää pelkällä turvavyöllä
Säädettävä etusuojatyyny (palkki) vähentää niskaan kohdistuvia vammoja törmäystilanteessa
Istuinta pystyy jonkin verran kallistamaan, samoin päätukea
Autoliiton testissä arvosana hyvä
 Oma havainto: Muotoilultaan ehkä miellyttävämpi isommalle lapselle
 Hinta n. 400€

Kiddy Guardianfix Pro 2 on myös erinomaiset testitulokset saanut palkki-istuin, 
joka on erittäin pitkäikäinen, kilot 9-36kg. 
Hinta n. 350€.

Mitä Autoliitto sanoo (lähde):
Lapsen tulee istua mieluiten takapenkillä selkä menosuuntaan mahdollisimman kauan, noin 3–4-vuotiaaksi. Lapsen pituuden kasvaessa hän voi istua myös jalat koukussa. Nokkakolarissa törmäys on voimakkain ja selkä menosuuntaan -kiinnitys tukee lapsen niskaa ja kaulaa parhaiten törmäyksen sattuessa.

Reilun kahden vuoden ikäisenä monissa perheissä vaihdetaan lapsen istumasuuntaa autossa, vaikka lapsen olisi hyvä edelleen matkustaa selkä menosuuntaan. Pienen lapsen pään paino on 30 prosenttia koko lapsen painosta. Osa turvaistuimista on mahdollista asentaa sekä selkä että kasvot menosuuntaan. Kahden suunnan istuimet eivät yleensä menesty kiitettävästi turvaistuintesteissä, koska huonompi testitulos määrää loppuarvosanan. Paksut vaatteet kuten päällystakit ja talvihaalarit tulisi mahdollisuuksien mukaan ottaa pois ennen vyöttämistä, jotta kiinnitys olisi paras mahdollinen.


Mihin istuimeen teillä siirryttiin turvakaukalon jälkeen? Millä kriteereillä teitte päätökseen?
Ostaako istuin 1-4-vuotiaalle eli 0-18kg vai istuin "loppuiäksi" eli 36 kiloon asti. Mikä vaihtoehdoista olisi turvallinen, mukavin Neidille matkustaa ja helppokäyttöinen.

Näihin tunnelmiin auringon pilkahduksia odotellessa, SS

Arvonta-aikaa jäljellä tämä ja huominen päivä! Suurkiitos blogivinkeistä kaikille JO kommentoineille. Lisää saa laittaa tulemaan :)


36 kommenttia

  1. en miettis hetkeäkään jos nyt ostaisin, vaan ostaisin sironan :) Sironan skippasin aikoinaan siksi, että se eka malli oli LYHYT, olis kai jäänyt jo kaksveen kokoselle pieneks. Uuteen malliin ne pidensi selkänojaa. Meillä on klippan, ihan ok sekin vaikka saanutkin heikohkot arvosanat turvallisuustesteistä! mutta niihin vaikuttaa moni juttu, joten en testejä liikaa painottais. Esim kun Klippan on 36kg asti ja myös kasvot menosuuntaan, niin testit tehdään sillä isoimmalla mahdollisella painoluokalla ja kasvot menosuuntaan. Tällöin istuin on ihan eri kuin 10kg selkä menosuuntaan. Kuulemma :) Tiedä sit, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sironan mäki nyt sit haluan, laitoin jo kyselyä useampaan paikkaan maailmalle, jos sen saisi kelvolliseen hintaan siten :) Toinen, mistä lukija vinkkasi, on nyt meidän kakkosvaihtoehto on Maxi-Cosi uutuus 2-way Pearl. Se vaikuttaa lupaavalta, on telakassa kiinni ja menee lapsella 105cm asti. Nuo kaksi on nyt enää "kisassa" mukana. Molemmat ovat sellasia pikkupesiä meidän tirriäiselle :)

      Poista
    2. Pearl 2-wayna onkin varmaan huippu kun saa selkämenosuuntaan! mä oon aina tykännyt maxi cosin istuimista myös. PerusPearlia sai vain kasvot menosuuntaan :( Sironan kääntömoodi muuten kuulostaa houkuttelevalta näin kiukuttelevan taaperon kanssa ;)

      Poista
  2. Suosittelen lämpimästi Sironaa. Tilasimme istuimen ulkomailta (www.kiddicare.com), kotiovelle tuotuna silloin tarjouksessa ollut istuin maksoi 360 €.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :) Siihen mekin taidamme kallistua ;) Kiddicareen laitettu kyselyä, samoin Saksaan muutamiin paikkoihin.

      Poista
  3. Meillon toi britaxin multi tech 2 ja on ollut aivan paras! Aatulla on siinä hyvä asento ja se istuin menee ahtaaseenkin autoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistö Maria! Olen minäkin k uullut pekkkää hyvää tuosta istuimesta sen käyttäjiltä.

      Poista
  4. Meillä on kans kohta edessä turvaistuimen hankinta, mallia ei vain olla vielä päätetty. Lueskelin netissä eri keskusteluja hyvistä turvaistuimista ja törmäsin aika kauhistuttaviin juttuihin. Meidän muksu matkustaa selkä menosuuntaan (18v asti!), ja turvakaukalossa, jossa on vain viispisteturvavyöt makso mitä makso. Asumme pohjoisessa, joten milloin vain tielle voi pompata poro tai hirvi tai tie voi olla ihan peilijäässä. Tässä pari linkkiä, jos haluat lisätietoja:
    http://yle.fi/uutiset/liikenneturva_lyttaa_lasten_palkki-istuimen_turvallisuuden/6547607

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288508921402.html

    Tämän keskusteluketjun 10 keskustelija, esitti kysymyksen, mikä muutti mielipiteeni palkki-istuimista:
    http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2191161-paras-turvaistuin-mielipiteita-ja-kokemuksia-kaivataan/
    Tarkoituksenani ei ole lytätä ajatustasi palkki-istuimista. En ole niihin vain yhtään perehtynyt, en edes tiennyt niitä olevan olemassa. Monet asiat kannattaa vain ottaa huomioon mitä tahansta turvaistuinta hankkiessa. Vauvan istuessa turvaistuimessa pelkissä turvavöissä, oli siinä muistaakseni ongelmia sivutörmäyksien suojaamisessa... tiiä näistä sitten..parempi pysyä neljän seinän sisällä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ano! Ja kiitos pitkästä viestistä :) Tässä on tosiaan monta mietittävää asiaa ja se turvallisuus kaikkein tärkein. Kannattaa kuitenkin avoimin mielin mennä tutustumaan eri vaihtoehtoihin, sillä hyviä vaihtoehtoja on takuulla monta.

      En oikein usko, että palkki-istuimesta kukaan valahtaa tai lentää yhtään mihinkään, vaikka auto katolleen menisikin - ei siinä niin ole tilaa liikkua. Napakasti lapsi siinä istuu, vaikka onkin palkki+turvavöillä kiinni. Tämäkin havainnollistuu parhaiten kokeilemalla erilaisia istuimia.

      Aiomme nyt joka tapauksessa hankkia istuimen, jossa Neiti jatkaa matkaansa selkä menosuuntaan - kiitos kaikkien kommentoijien ja lisää linkkejä/materiaalia lukeneena hankimme joko Cybex Sironan (aivan erinomainen ja huippu testeissä ja käytössä) tai Maxi-Cosi 2way Pearlin, josta en ollut kuullutkaan ennen kuin Eve tätä postausta kommentoi :) Rohkeasti vaan liikkeeseen kyselemään ja sitten päätöstä tekemään :)

      Poista
  5. Meiltä löytyy cybexin juno. Ainoa istuin joka oli viimeisimmissä testeissä saanut erinomaisen arvosanan, se oli tärkein kriteeri, vaikka minäkin mietin kauan, että uskaltaako lasta laittaa kasvot menosuuntaan. Istuin on myös kevyt, helppo kiinnittää autoihin ja ennenkaikkea helppo siirtää autosta toiseen. Meillä sitä täytyy rumpata kahden auton välillä melkein päivittäin niin se on aivan ehdoton ominaisuus ja onneksi isofix kiinnikkeet löytyy molemmista autoista. Tilattiin istuin Saksasta ja maksoi postikuluineen kotiovelle kannettuna 215€ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki toi Saksa, mistä tilasitte? Me ollaan nyt päätymässä Sironaan, jahka sen metsästän jostain kelvollisella hinnalla. Ajattelimme kuitenkin, että Neiti jatkaisi matkustusta selkä menosuuntaan päin.

      Poista
  6. Meidän tyttö istui selkä menosuuntan Besafe iZi combi isofixissä neljävuotiaaksi asti. Sen jälkeen kun 110 cm ja 15 kiloa tuli täyteen siirryttiin Maxi Cosi Rodifixiin. Kannattaa tutustua blogiin "Bilstolslotsen" joka on ruotsiksi, mutta infoa om myös suomeksi ja englanniksi: http://bloggen.fi/bilstolslotsen/other-languages/in-english/

    Jossain testissähän törmäysnukke lensi palkkituolista pois, en koskaan uskaltaisi ostaa sellaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos blogivinkistä! Meillä ollaan nyt kääntymässä Cybex Sironaan tai Maxi-Cosi 2way Pearliin. Luultavasti Sirona on Neidin tuleva istuin.

      Poista
  7. Meillä on klippan triofix turvaistuin pojalla. Se on käännettävä, isofix-kiinnityksellä, vie vähän tilaa autossa ja on ollut hyvä! Poika siirtyi siihen 8kk kun on niin isokokoinen. Hankinnassa meillä oli kriteereinä turvallisuus ja isofix-kiinnityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Neiti on niin pieni tirriäinen, että jotenkin nyt asiaa mietittyäni näkisin hänet vielä sellaisessa ei niin istuvassa istuimessa, vaan pesämäisessä (esim. Sirona). Kiitos Klippan-vinkistä, kurkkaan senkin vielä.

      Poista
  8. Meillä hankittiin pojalle juuri BeSafen izi combi isofix -istuin (saatiin se vielä Lastentarvikkeesta tarjouksella 399e). Halusin myös turvallisen istuimen, joten yritin lueskella paljon noista testeistä ja tenttasin useamman lastentarvikeliikkeen myyjiä. Jos tuota BeSafen istuinta mietit, niin tuo huono arvosanahan muodostuu lähinnä muista asioista kuin turvallisuudesta. Kannattaa tutustua myös BeSafen Izi kid -istuimen tuloksiin, joka taas on pärjännyt testeissä hyvin, sillä selkä menosuuntaan kiinnitettynä tulokset pätevät myös combiin, (ovat rungoltaan sama istuin, kidiä ei vaan saa asennettua ollenkaan kasvot menosuuntaan). Itse en täysin kyllä luottaisi noihin testeihinkään, tai ainakin katsoisin tarkkaan, mistä arvosanat koostuvat. Esimerkiksi tuo BeSafe saanut Autoliitolla vain tyydyttävän ja toisissa testeissä taas ollut testivoittaja, ja lisäksi suosittu Ruotsissa, jossa on Pohjoismaiden tiukimmat turvallisuuskriteerit ja alhaisimmat onnettomuuksissa vammautuneiden lukemat.

    Nuo käyttömukavuusjutut (viitaten liiton testeihin) ovat aika yksilöllisiä - kokeilemalla selviää tietty parhaiten missä kukin viihtyy. Meillä toisena vaihtoehtona oli juuri tuo cybexin palkki-istuin, mutta poika ei viihtynyt siinä yhtään ja hyvää asentoa oli tosi vaikea löytää myyjän avusta huolimatta. Meille siis perinteinen viisipistevyömalli toimi paremmin :) Kasvot menosuuntaan -istuimissa käyttömukavuus arvioidaan usein selkä menosuuntaan -istuimia paremmaksi, joten menestyvät helpommin testeissä.

    Tuo Cybexin Sirona vaikutti myös hyvältä, mutta tosiaan aika tyyris! Toivottavasti löydätte teille ja Neidille parhaiten sopivan istuimen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ano pitkästä viestistä! :) Ystävillämme on tuo sama BeSafe ja he ovat todella pitäneet siitä ja se oli yksi turvallisimmista istuimista silloin kun sen hankkivat. Nyt luulen, että meillä ollaan kallistumassa Sironaan tuleviksi vuosiksi (jos sen kelvollisella hinnalla jostain metsästän) ja sitten myöhemmin katsotaan uudelleen, missä Neiti istuu 4-5-vuotiaasta eteenpäin - sittenhän on taas ihan uudet istuimet markkinoilla :)

      Poista
  9. Moikka!
    Samanlaiset pohdinnat olleet meilläkin, loppukesästä varmaan siirretään poika kaukalosta istuimeen. Oon lukenut ehkä miljoona blogitekstiä, selannut autoliiton testejä, lastentarvikeliikkeiden sivuja yms., joten kun mentiin katselemaan istuimia, mulla oli jo aika hyvä käsitys siitä, mitä voitaisiin ostaa. Meillä lähtökohtana oli se, että lapsen täytyy matkustaa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään. Palkki-istuimet oli siis heti rajattu pois.
    Loppumetreillä meillä oli vaihtoehtoja kaksi: Besafe izi combi isofix ja uusi, tänä keväänä tullut Maxi-Cosi 2way pearl. Saatiin paikallisessa liikkeessä mielettömän hyvää ja asiantuntevaa palvelua, myyjä vastaili kysymyksiin, istutettiin lasta eri tuoleissa ja lopulta noita kahta mainitsemaani istuinta sovitettiin autoon. Sovituksen jälkeen valinta oli hyvin selvä: päädyttin ostamaan Maxi-Cosi 2 way pearl.
    Tuo istuin on siis ilmeisesti aika uusi Maxi-Cosin malli, tänä keväänä tullut. Entisistä istuimista poiketen siinä ei ole painorajoituksia vaan sopiva käyttöaika istuimelle määräytyy lapsen pituuden mukaan. 2way pearlissa se on 67-105 cm. (Pituusrajat on vissiin lähivuosina tulossa kaikkiin istuimiin, näin ymmärsin.) Istuin kiinnittyy autoon isofixillä molempiin suuntiin (!). Tuo Besafehan menee isofixillä selkä menosuuntaan, mutta kasvot menosuuntaan käännettäessä istuin kiinnitetään vöillä. Vaikka meidän on tarkoitus käyttää istuinta selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään, mielestäni oli todella suuri plussa, että Maxi-Cosin sai isofixillä myös kasvot menosuuntaan.
    Besafen istuin vaikutti mielestäni huomattavasti ahtaammalta. Vaikka meidän poika on aika siro ja pienikokoinen, Besafe tuntui jo nyt aika kapoiselta. Mietititty kovasti, miten siihen voisi mahtua kahden-kolmen vuoden päästä toppavaatteissa. Lisäksi Besafen niskatuki oli jotenkin leveämpi ja se vaikutti mielestäni siihen, miten hyvin lapsi näkee autosta. Me matkustetaan pitkiä matkoja autolla, joten meille oli tärkeää, että istuin on viihtyisä. Myös lepoasento oli mun mielestä MaxiCosissa parempi, pikkuisen makaavampi. Se on ainakin aluksi tosi hyvä juttu, kun lapsi noin vuoden ikäisenä siirretään istuimeen. Istuin oli myös tosi helppo kiinnittää autoon, isofixin merkkivalot näyttivät, milloin isofix ja istuin on oikein kiinnitetty.
    Hintaa MaxiCosi 2way pearlille jäi himpun alle 500 (saatiin vähän jotain kesäalea). Siihen ostetaan siis isofix ja tuoli erikseen. Löysin aiemmin istuimen Hollannista pikkuisen halvemmalla (muistaakseni rahteineen noin 450 euroa), mutta päätin kannattaa paikallista liikettä, kun saatiin sieltä niin hyvää palvelua!
    Tulipas tästä pitkä postaus, mutta ajattelin nyt jakaa (tähänastisen) kokemukseni oikein pitkän kaavan kautta :)
    -Eve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos Eve!! <3 Ihanaa, että jaksoit kirjoittaa antaumuksella, sillä en ollut tästä istuimesta kuullutkaan ja nyt kun kuulin se pääsi heti top2:seen vaihtoehdoissamme. Jäljellä on siis Sirona ja tämä. Yritän nyt sselvitellä molempien hintoja ja saatavuuksia ja käydä vielä testaamassa molempia lastentarvikeliikkeessä. Tämä nimittäin vakuutti minut täysin ja Neiti saisi jatkaa menoa selkä menosuuntaan. Nykyinen Maxi-Cosi Pebblen telakka kävisi tähän istuimeen, mutta se on meillä vaan lainassa, joten jos tähän istuimeen päädymme tulee hankkia telakka samalla.

      Poista
  10. Me ostettiin vasta Graco turvaistuin, jossa poika matkustelee selkä menosuuntaan päin aluksi, jonka jälkeen istuin käännetään. Suositteli liikkeessä pitämään istuimen selkä menisuuntaanpäin 3v asti. Muistaakseni istuin käy 6v asti, en muista tarkkaan. Tuo ko. merkki on saanut istumissaan hyviä testituloksia. Hintaa istuimella oli Ylivieskalaisessa lastentarvikeliikkeessä 250€, tosin kyseessä poistuva malli, joten oli alehinta.
    Istuin on kätevä, koska pojan nukahdettua turvavyötä ei tarvitse irrottaa saadakseen istunta kallistettua, vaan jalkopään saa rullaaamalla kallistettua (vaikea selittää). Olen tosi tyytyväinen istuimeen, eikä hintakaan muiden tekemiin hankintoihin verrattuna vaikuta mitenkään pahalta!:)
    -Liinu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liinu vinkistä! Pitää tehdä vielä yksi kierros lastentarvikeliikkeessä ja tsekata nämä uudet vinkatut mallit. Luulen kyllä, että meillä ollaan päätymässä Sironaan - tai sitten koko homma menee vielä uusiksi :)

      Poista
  11. Meillä kriteereinä olivat turvallisuus, alhainen kemikaaliluokitus sekä mukavuus. Niinpä päädyimme Kiddy Phoenixpro 2, joka sai testeissä erinomaisen tuloksen. Mietittiin kuinka lapsi viihtyy kun istuimessa on turvapalkki, mutta hyvin menee autolla matkustaminen. Suosittelen :) Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä Anniina! Katsoin juuri, että Sirona täyttää samat kriteerit ja se taitaa meidän autoon muuttaa - Neidin saisi siirrettyä siihen vaikka heti! :)

      Poista
  12. Me ostettiin myös tuo Even mainitsema MaxiCosin 2way pearl. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Me ostettiin se jo melko aikasessa vaiheessa, poika on nyt 9kk ja istuu siinä jo, koska on aika isokokoinen ja kaukaloon hänet sai lähes ahtaa ainakin paksummissa ulkovaatteissa. Myös meillä tärkeää oli, että sen saa tosiaan isofixillä kasvot menosuuntaankin sitten aikanaan. Hyvä istuin on ja poikakin viihtyy kun kaukalossa matkustaminen oli yhtä huutoa.

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä istuin tosiaan vakuutti minutkin :) Kiitos Evelle ja sinulle, että laitoitte kommenttia.

      Poista
  13. Meille aikoinaan hankittiin joku britax, joka oli onneksi käännettävä ja sai autoliiton testeissä kiitettävän. Oltiin istuimeen tyytyväisiä, koska tytöt ei kertakaikkiaan voineet istua selkämenosuuntaan pahoinvoinnin takia. Nyt oltaisiin ostettu se sirona, jos siitä oltaisiin kuultu. Kaverilla on se ja ovat tyytyväisiä, kun lapsi on siihen helppo laittaa. Tosin lapsi kuulemma käytyään siinä, liekö pahaolo? Meillä Juno istuin. Suosioll hankittiin nyt paras mahdollinen kasvot menosuuntaan istuin. Istuimen ei tarvitse passata loputtomiin, koska vyöistuimia odottaa jo pari kappaletta. Siinä junossa oli iso-fax, kun pallaksessa sitä ei ollut. Poika kyllä pää osin viihtyy sen pallon kanssa, kun ei puhe liikaa päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Amalia! Juno on ilmeisen kehuttu ja turvallinen istuin, että se jos hankimme heti kasvot menosuuntaan olevan.

      Poista
  14. Hei olit kiinnostunut cybex sironasta, pohdin itsekkin sitä istuinta mutta kovan hinnan takia rankkasin sen pois. Meille istuin kuitenkin rantautui, kun kävimme Eestissä rocca al mare kauppakeskuksessa. Siellä kyseinen istuin on tarjouksessa ;) piti liittyä vain kanta- asiakkaaksi mutta onnistui helposti.
    http://beebicenter.ee/cybex-sirona-plus-turvatool-0-18kg.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä. Kyllä olemme samana istuimeen päätyneet, vielä työn alla mistä tilaamme sen. Otanpa selvää tästäkin vaihtoehdosta :) Jee!

      Poista
  15. Hinta oli siis 350e. Tuoli vielä plus mallia jossa puuvillaiset kankaat synteetisten sijasta.

    VastaaPoista
  16. Moi! Pakko kysyä, vaikka onkin vanha postaus... Joko olette tilanneet uuden istuimen? Olemme just tilaamassa cybex sirona plussaa Virosta, yllä oli se osoite. Oletteko olleet tyytyväisiä turvaistuimeen?

    T. Elli

    VastaaPoista
  17. Munkin tekee mieli vielä kommentoida, vaikka vanha postaus onkin. Meille myös ajankohtainen asia tämä :) Lapsi on jo 1,5v, mutta turvaistuimen valinta on ollut niin hankalaa, että joutui parka olemaan polvet suussa kaukalossa tähän asti!

    No, Cybex Sironan olisin halunnut, mutta se ei kunnolla mahdu meidän autoon. Niinpä kallistuin Cybex Pallas 2fixiin päin, mutta sitten löysimme Maxi-Cosi 2WayPearlin. Ja sen me hankimme. Aion pitää lapsen selkä menosuuntaan niin kauan kuin mahdollista. Ja sitten jos täytyy kääntää kasvot menosuuntaan, hommaamme palkki-istuimen, koska valjasistuin on minusta aika pelottava vekotin etutörmäyksessä kun ollaan kasvot menosuuntaan. Niskavamma lienee melko väistämätön.

    Istuimen jo hankittuamme, havaitsin että olemassahan on vielä myös Britax Dualfix. Silmämääräisesti näyttäisi, että siinä on paremmat sivutörmäyssuojat pään kohdalla, verrattuna Maxi-Cosiin. Ja muitakin mukavuuksia, kuten kolme eri asentoa, ja kääntyvä istuin, sellainen kuin Sironassakin, joka helpottaa lapsen laittamista istuimeen. Autoliitolta pisteet olivat tällä Britaxilla kuitenkin huonot, mutta se johtui vain siitä, että vastasyntyneen kiinnittäminen siihen ei onnistu tarpeeksi hyvin. Taaperon kohdalla ongelmaa ei ole. Tosin Autoliitto myös väittää, että istuima-asento olisi epämukava Britaxissa, tiedä häntä. Mutta hiukan harmittaa, että se jäi meiltä kokonaan kokeilematta. En tiedä mikseivät kaupassa ollenkaan sitä meille esitelleet, vaikka kyseltiin selkä menosuuntaan Isofix-istuimia.

    Mutta Maxi-Cosi 2WayPearl meillä nyt siis on, ja lapsi viihtyy siinä loistavasti. Minäkin ihan tykkään siitä, mutta kyllä se pääntuki siinä vähän huolettaa, sivuilla pitäisi minusta olla paremmat suojat.

    Mikä istuin teille kotiutui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meille kotiutui lopulta Cybex Sirona Saksasta :)
      http://hyvavoittaa.blogspot.fi/2014/08/neidin-uusi-turvaistuin-cybex-sirona.html

      Poista
  18. Hei,

    täälläkin kiinnostaa kumman tilasitte ja mistä? Samaa pähkäilen itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Meille kotiutui Cybex Sirona Saksasta, http://hyvavoittaa.blogspot.fi/2014/08/neidin-uusi-turvaistuin-cybex-sirona.html

      Poista

Kiitos kommentistasi <3